maanantai 26. tammikuuta 2015

Sisaruksia moikkaamassa

Fanta on saanut nauttia menneellä viikolla sisarustensa seurasta peräti kahteen otteeseen. Bea-sisko nähtiin ekaa kertaa keskiviikkona Muppetin pentupiirissä. Yhdistelmästä syntyikin niin hyvät leikit, että meinasi aitaus käydä vähän pieneksi, vaikka Muppetissa onkin ylivoimaisesti isoimmat tilat pennuilla temmeltää. Dalmismaiseen tapaan pennut eivät edes tuntuneet huomaavan, vaikka yhtenään aitaan kolisivatkin. Siinä käy sisätila äkkiä ahtaaksi, kun tällainen juoksemista rakastava pöhköpää innostuu leikkimään. Todettu on, ja monta kertaa. Loppujen lopuksi kummallakin oli kieli pitkällä ja askel rento, ja kotona lepäiltiin loppuilta rauhallisena.


Lauantaina oli treffit sovittu yhdessä Bean ja omistajiensa sekä pentujen kasvattajien kanssa. Kasvattajien mukana tuli heidän luonaan asustava Bondi-veli. Kolmikko sai leikkiä ensin pihalla vapaana, josta siirryttiin melko pian sisätiloihin kylmän viiman takia. Väsyttämistaktiikka ulkona ei selvästikään toiminut, koska näissä koirissa on ominaisuutena pikalaturi. Hetki hiljaa ja taas jaksaa riehua. Sisällä meno jatkui edelleen vilkkaana.

Päästäkää pois, meidät on teljetty tänne.

Fanta, Bea ja Bondi

Leikkimisen, rapsuttelun ja kuulumisten vaihtamisen lisäksi otettiin vähän seisotuskuvia jokaisesta erikseen. Bea ja Bondi ovat menossa näyttelyyn tulevan kevään aikana. Fanta saa tyytyä mätsäreihin värivirheen takia. En ole vielä opettanut sille seisomistakaan, mutta varmaan täytyy alkaa treenaamaan. Joku match show olisi kiva käydä kokeilemassa.

Näin nätisti me ollaan kun on herkkua tulossa.


Fanta oppi tapaamisen aikana myös sanomaan kovan sanan innokkaalle Bondille. Se on muutenkin rohkaistunut hirveästi muiden koirien ja ihmisten suhteen. Vielä pari viikkoa sitten se ei välttämättä päästänyt lähelleen tervehtimään, nyt sujuu jo paremmin. Alussa se on vähän pidättyväinen ja haluaa haistella uudet tuttavuudet rauhassa, mutta tutustumisen jälkeen voi riehua ihan täysiä. Jotkut todella innokkaat aikuiset koirat sitä vielä jännittävät, mutta luulen että ego tulee kasvamaan koon kasvamisen yhteydessä. :)

Kiva oli nähdä erityisesti kasvattajia, mutta myös koiria. Hauska vertailla koirien ulkonäön samankaltaisuutta keskenään ja vanhempiinsa. Toisaalta erojakin on paljon. Hienoja haukkuja kaikki. Toivottavasti nähdään pian uudestaan.

4 kommenttia:

  1. Voi apua mitä pilkkuapinoita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Ei noiden kanssa häärätessä voi oikein olla pahalla tuulella.

      Poista
  2. Ai että tommosia ois kiva päästä rapsuttelemaan <3 Sieviä kakaroita!

    VastaaPoista
  3. Taisin just rakastua Bondiin. ♥_♥

    VastaaPoista