tiistai 23. joulukuuta 2014

Fanta tuli taloon

Tässä se nyt on, meidän täpläkaverille omistettu blogi. Tarkoituksena on kirjoitella muistiinpanoja yhteisestä elostamme ja julkaista kuvia, jotka muuten jäisivät kameran muistikorttia täyttämään. Jakaa kuulumisia ja kirjoittaa ylös kokemuksia, jotka muuten ennen pitkää unohtuisivat. Tervetuloa lukemaan. 


Fanta täyttää huomenna jouluaattona 11 viikkoa ja perjantaina tulee täyteen kaksi viikkoa asustelua uudessa kodissaan. Tästä nopeimmat jo laskivatkin, että pentu tuli meille yhdeksän viikon ikäisenä. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun kannoimme uuden pilkullisen perheenjäsenen autoon Hyvinkäällä. Aloitetaan vaikka matkasta uuteen kotiin.

Eipä tiennyt Fanta, minne joutui kun luottavaisena tepasteli meidän perässä autolle uusi keltainen panta hihnoineen kaulassaan. Heti alkumatkasta uteliaisuus vaihtui huolestuneeksi ujellukseksi kun yhtäkkiä velipoikia tai muuta koiraperhettä ei enää näkynytkään missään. Hyvinkäältä Tampereelle ei kovin kauaan autolla motaria pitkin tarvitse huristella, mutta matkalle mahtui kyllä parit oksennukset, liekö syynä vastikään syöty ruoka vai autossa annetut namit. Lopulta väsymys voitti ja pieni koira nukkui tiiviillä kerällä sylissäni loppumatkan.


Ensimmäiset päivät on tutustuttu uuteen kotiin ja lähiympäristöön. Siinä on kyllä riittänyt pienelle pennulle ihmeteltävää ihan kiitettävästi. On rappukäytävää, hissiä, paljon vieraita ihmisiä, naapurinkoiria, autoja, lapsia, tietyömaata, hälytysajoneuvoja ja rekkoja. Parhaimmillaan kaikki edellä mainitut ovat vastassa yhdellä ovenavauksella. Yritä siinä sitten rauhassa tehdä pissat. :D Päivä päivältä on tullut kuitenkin onneksi rohkeutta lisää ja jos hyviä puolia haluaa hakea, niin ei ainakaan tarvitse lähteä kauas kokemuksia hakemaan. Mutta on tässä uudessa ympäristössä ollut aika paljon sulateltavaa.

Heti ensimmäisestä päivästä lähtien kävi selväksi, että omistamme erittäin lupaavan, joskin suurikokoiseksi kasvavan sylikoiran alun. Fanta tulee mielellään syliin tai kainaloon. Sänkyyn se meni melkein heti ensimmäiseksi kun uuteen kotiinsa pääsi. Varmasti olisi myös ensiluokkainen sohvakoira, mutta meilläpä ei ole sohvaa.




Nämä ensimmäiset 1,5 viikkoa ovat kuluneet aika pitkälti Fantalla oman kodin ympäristössä. Mitään pitkiä lenkkejä ei olla tehty, lähinnä vaan käyty seisoskelemassa ja hytisemässä pihalla pieniä hetkiä kerrallaan. Vaikka ulkoilut on minimissä, ollaan käyty vähän purkamassa energiaa ja tutustumassa muihin koiriin lähialueen pentupiireissä. Pikkuhiljaa kokemusten ja rohkeuden karttuessa tehdään pitempiä retkiä lähiympäristöön. Tavoitteena on kuitenkin saada Fantasta tyytyväinen kaupunkikoira.

Meidän yhteinen taival on vasta alussa, mutta uskon että tästä tulee hyvä! Toivottavasti myös pitkä. :)

1 kommenttia: